Jarpan jorinat

Sotaa ei voiteta ilman jalkaväkeä, eikä business pyöri ilman myyntityötä.  Asiakas pitää tuntea ja hänen ongelmiinsa tarjota ratkaisua. Myynti ei ole vain tukitoimi, vaan juuri se tuo asiakkaalta rahan yritykseen.  Myynti on yrityksen päätoimi! Korona-aikana ostopäätöksiä tehdään entistä enemmän ilman myyjää. Verkkokauppa on menestynyt kivijalan kustannuksella. Mitä isommasta hankinnasta on kyse, sitä tarkeämpää henkilökohtainen myyntityö on. Päivittäistavaroita ostetaan rutiinilla, mutta Kerran elämässä -ostoksiin halutaan avuksi myyjää. Ajat ovat toisaalta sellaiset, että käytetty autokin ostetaan näkemättä ja koeajamatta. Kaikkea se korona teettää! Myyntityön arvostus on laskenut urani aikana jyrkästi.  Suomalaisten myyntitaitoja ei arvosteta kovin korkealle. Jos koko markkinointialan arvostus  kyseenalaistetaan, menee myyntityön arvostus vielä sen alapuolelle. Yleisen arvostuksen puutteen vielä ymmärtää, mutta yritysjohdon nihkeää suhtautumista on vaikea käsittää...

Golf-kausi on päättynyt. Mailat on laitetty säilöön ja sukset kaivettu esiin. Blogin julkaisuhetkellä olen Vuokatissa, en golfaamassa vaan hiihtämässä. Golfin riemua onkin riittänyt huhtikuusta aina näihin päiviin asti. Koronapirulainenkaan ei ole häirinnyt harrastusta, koska olen  pelannut pääsääntöisesti vaimoni  kanssa, jota muutenkin pussailen päivittäin. Suosikkikenttiämme ovat jäsenseura Hattulan lisäksi Lepaa, Vuokatti, Uusikaupunki, Messilä ja Hämeenlinnassa ehdottomasti kulttikenttä Hugo. Aulangon golfklubin Hugo on Suomen toiseksi vanhin kenttä, heti Talin jälkeen. Molemmat kentät on perustettu ennen sotia. Kesäolympialaisiimme saapuville ulkomaalaisille haluttiin tarjota toinenkin kenttä pelattavaksi, ja siksi Hugo perustettiin ennen vuodelle 1940 suunniteltuja kisoja. Talvi- ja jatkosodan välissä, syksyllä 1940, Hugolla pelattiin lyhyt kausi, joten 80 vuotissynttäreitä vietettiin tänä vuonna.  Sota muutti suunnitelmat ja olympialaiset Suomessa pidettiin vasta ...

Metsissämme kasvaa nyt satoja ruokasienilajeja. Hyvinä sienivuosina meillä kerätään talteen 20 miljoonaa kiloa syötäväksi kelpaavia sieniä. Pohdinnan paikka onkin, mikä on ruoka- ja mikä myrkkysieni? Asian voi tarkistaa päivitettyistä sienioppaista, joista myrkyllisyyden lisäksi selviää kukin sienen käytettävyys sekä esikäsittelyyn liittyvä tarve ja tapa. Esim. mustatorvisieni on paljon maukkaampi kuivattuna kuin tuoreena. On myös kosolti lajeja, joille kuivaus ei sovi. Viime vuosina into sienestykseen on lisääntynyt. Kyse ei ole pelkästään terveellisen särpimen hankkimisesta ruokapyötään, vaan lajituntemukseen liittyvästä harrastuksesta. Sienet ovat kauniita, niillä on erilaisia rakenteita ja niitä on nykypuhelimilla helppo kuvata. Lajitunnistus koetaan rittävän haastavaksi harrastukseksi. Koko loppukesän olen palstallani tähyillyt keltavahveroita, ruotsalaisittain kanttarelleja, mutta tuloksetta. Vielä kuukausi sitten sienihulluus pysyi aisoissa, koska mökkini lähistöllä sieniä ei ju...

Äitini tuhkat laskettiin sukuhautaan Vehmaan hautausmaalle viime vuoden marraskuussa. Äiti kärsi vuosi sitten kuivasta yskästä eikä influenssa näyttänyt helpottavan. Terveydenhoitaja oli aamulla kuunnellut keuhkoja ja määrännyt hänet sairaalaan. Rakas äitini kuoli ma 7.10. 2019 taksiin matkalla Loimaan sairaalaan.  Matkaa oli ehditty parin kilometrin verran Sarkkilan sillalle, kun äiti oli oksentanut. Taksi pysäytettiin sillan jälkeiselle penkalle, johon äiti jäi makaamaan. Ambulansin tultua paikalle, hoitaja totesi äidin kuolleeksi. Sydän oli pettänyt. Äiti sai lähteä kuten oli toivonutkin, saappaat jalassa. Hän sai olla sairastelustaan huolimatta loppuun asti kotona isän omaishoidon ansiosta. Isäni ja kaikki omaishoitajat ansaitsevat korkeimman mahdollisen mitalin. Vuosi sitten olin juuri kauhonut soppani lounasbaarissa, kun isäni soitti ja kertoi suru-uutisen: mamma on kuollut. Vastasin puheluun Hämeenlinnassa TB-Pirttilän ulko-ovella. Suru ja järkytys oli suuri. Puhelun aika ja...

Asioin aikanaan Riihimäen verotoimistossa, jonka palvelutiski oli niin korkea, että sen yli juuri ja juuri pystyi puhumaan. Tiskille päästyäni yksi verovirkailijoista raahautui pöytänsä äärestä "palvelemaan" n. minuutin viiveellä, kuunteli asiani katsomalla koko ajan sivulleen ulos ikkunasta. Sen jälkeen hän meni sanaakaan sanomatta lomakehyllylle, haki lomakkeen, löi sen tiskille ja meni jälleen sanaakaan sanomatta takaisin kirjoituspöytänsä ääreen. Palvelu oli niin tylyä, että uskoin näkeväni pahaa unta. Unta se ei ollut, vaan tosielämän tapahtuma 1980 -luvulta. Olin alamainen, virkailija oli kuningas. Tuon ajan tutkimusten mukaan suomalaiset kokivat verohallinnon ja rautakauppojen asiakaspalvelun huonoksi ja lentoemäntien antaman palvelun parhaimmaksi mahdolliseksi. Opetin tuolloin mm. asiakaspalvelua paikallisessa kauppaoppilaitoksessa. Kyseinen verovirkailija tuli vuosien jälkeen aikuisosastolle oppilaakseni. Opiskelijana hän oli virkaminänsä vastakohta: iloinen, ystäväl...