Suomi ei jää yksin

Suomen aktiiviselta vakauspolitiikalta putosi pohja, kun kolme pahinta turvallisuusuhkaamme (Venäjä, Venäjä ja Venäjä) toteutuivat hyökkäyksessä Ukrainaan. Hankala geopoliittinen asemamme on tunnustettu tosiasia, jonka markkinat ja sijoittajat ovat myös huomanneet: maariskimme on kasvanut. Nyt on aika keskustella turvallisuudestamme ja tehdä sen vaatimat ratkaisut.

Nato-keskustelu on alkanut, ja kansalaismielipide kääntynyt Nato-myönteisempään suuntaan. Tällä hetkellä puolet suomalaisista kannattaa liittymistä Natoon. Hallituspuolueista vain RKP liputtaa avoimesti Naton puolesta. Yhdysvallat ja Ruotsi toppuuttelevat jäsenhakemusten jättämistä kriisin keskellä. Jos Ruotsin sosiaalidemokraatit joskus kääntyvät Naton kannalle, lienee Suomikin sinne menossa.

Suomi on enemmän Nato-yhteensopiva kuin moni Nato-maa. Puolustusvoimamme on kehittänyt järjestelmiään ja kalustoaan Nato-yhteensopivaksi jo 90-luvulta lähtien. Venäjän hyökättyä 2008 Georgiaan ja 2014 Krimille, tahti lienee kiihtynyt. Tuorein esimerkki on F-35-hävittäjien hankkiminen Yhdysvalloista. Puolustusvoimiemme yhteensopivuutta on myös testattu ja kehitetty yhteisissä harjoituksissa. Puolustusbudjettimme suuruus on jo nyt Nato-tasolla. Nato-jänenyytemme vahvistaisi Itämeren, Baltian ja tietenkin Suomen puolustamista kriisitilanteessa. Ovi Natoon on auki ja "prosessi" sinne alkanut.

Presidentti Niinistön aloitteesta puolustus- ja turvallisuusyhteistyötä Ruotsin ja Yhdysvaltain kanssa on tiivistetty,  jota tukevat Norja, Britannia ja Saksa. Tanska lisää myös yhteistyötä Yhdysvaltojen suuntaan. Pohjoisella ulottuvuudella on sotilaallista merkitystä, ja Suomella on siinä paikkansa Venäjän rajanaapurina. "Pohjolan linnoituksen" vahvistaminen Suomen ja Ruotsin puolustusvoimien yhteistyöllä alkoi jo 2012,  jolloin sitä perusteltiin kustannussäästöillä. Silloin ulkoisen vihollisen hyökkäys ei ollut päällimmäisenä mielessä.

Suomi ja Ruotsi ovat Natoon kuulumattomia maita, jotka ovat nyt Ukrainan puolella Venäjää vastaan. Käynnissä oleva sota ja Venäjän arvaamattomuus vaikeuttavat jäsenhakemuksen jättämistä Natoon vaikka kansalaismielipide onkin molemmissa maissa kääntynyt Nato-myönteiseksi. Siksi idea Suomen ja Ruotsin puolustusvoimien "liittoutumisesta" onkin ajankohtainen. Yhteiset ilma- ja merivoimat toisivat molemmille maille lisää uskottavuutta ja tehokkuutta. Myös maavoimat voisivat lisätä yhteistyötä. 

EU:n puolustusyhteistyötä kehitetään tilanteessa, jossa valtaosa sen jäsenistä on Naton jäseniä. EU:n yhteisen puolustuksen lisäämisellä on merkitystä erityisesti silloin, jos Yhdysvaltojen mielenkiinto Natoon ja Eurooppaan pienenisi presidentin vaihtuessa.  Sodassa Suomi puolustaa todennäköisesti yksin 1340 km pitkää EU:n itä-rajaa. Tosin EU:lla on solidaarisuuslauseke, joka mahdollistaa EU:n siirtymisen yhteiseen puolustukseen jäsenmaiden päätöksellä. 

Nato on EU:n puolustusvoimat, johon entistä useamman suomalaisen mielestä meidänkin pitäisi liittyä. Ylen kyselyn mukaan 66% suomalaisista kannattaa jäsenyyttä, jos menemme sinne Ruotsin kanssa. Puolustusvoimiemme kannalta Nato-jäsenyys olisi vain prosessin loppupiste, "töpseli seinään".  Liittyminen saisi Venäjän kuitenkin reagoimaan "vasta-askelilla", ja siksi on syytä laittaa "jäitä hattuun". Tilanne olisi astetta lievempi, jos Nato kutsuisi jäsenikseen kerralla kaikki EU:n Natoon kuulumattomat jäsenmaat, joita ovat Suomen ja Ruotsin lisäksi Irlanti, Itävalta, Malta ja Kypros. 

Ilman Nato-jäsenyyttäkin Venäjä on nimennyt Suomen epäystävälliseksi maaksi puolustaessamme demokratiaa, ihmisoikeuksia ja kansainvälisiä lakeja. Presidentti Niinistön mukaan saisimme sodassa Yhdysvalloilta "runsasta tukea", mitä se sitten sisältääkään? Kyseessä voisi olla jonkinasteinen väliaikainen turvatakuu ennen Natoon liittymistä. Sotaan joutuessamme Suomen aseiden ja tarvikkeiden ylläpito olisi suurelta osin Yhdysvaltojen ja Naton varassa.

Olemme Natossa tai emme, kriisitilanteessa puolustustaakka jää omille harteillemme. Natossa avun todennälöisyys kasvaa, mutta toisaalta myös sitoutuisimme muiden puolustamiseen.

Ensi vuonna on Nato-vaalit, jos Suomen lopullista Nato-päätöstä ei ennen eduskuntavaaleja.  Hätäisimmät toivovat nopeampaa ratkaisua, johon tämäkin eduskunta ja hallitus halutessaan pystyy. 

Lopullinen päätös vaatii strategista viisautta. Onneksi olemme hyvissä käsissä, koska presidenttimme ja keskeiset ministerimme pystyvät asiapitoiseen ja analyyttiseen harkintaan.