Järkeä kuntoiluun

                         

Olen lähes koko aikuisikäni harrastanut kuntourheilua. Ensimmäiset vuosikymmenet kuntoilin pääosin juoksemalla. Hölkät ja maratonit lopetin jalkaongelmien vuoksi vuosituhannen vaihteessa. Sen jälkeen lajikirjo on laajentunut hiihtoon ja teräsmieslajeihin. Juoksukin onnistuu vielä triathlonin kymmenesosamatkojen loppuveryttelynä.  

60 vuotta täytettyäni lopetin kuntoilun ja kilpailun “veren maku suussa”. Siihen asti sain itseni hyvään kisakuntoon kovilla intervallitreeneillä. 70 ja 80 –luvulla kuntoilinkin itseni usein ylikuntoon, jonka oireita olen vasta nyt alkanut tiedostaa. Rankan treenin tuoma “hyvänolontunne” on huikea, mutta kuntoa se ei välttämättä kasvata. 

Viime vuosina olen oivaltanut, että kuntoilijankin kannattaa seurata sykettään. Väärällä sykealueella rehkiminen voi pilata koko touhun. Rauhallisen hidasta harjoittelua tarvitaan paljon; kieli vyön alla harjoittelua vähän. Sykealueharjoittelua pitäisikin opettaa jo koulussa, jotta nuoresta pitäen opitaan kuntoilun perusta: järkevä kuntoilu ei todellakaan ole superkovaa treeniä. 

Ylikunto on pahasta. Se tulee, jos treenaa liian kovaa, ei kuuntele kehoaan, unohtaa unen, levon ja ravinnon merkityksen. Ylikunnossa tietä olevansa, jos syke ja verenpaine kohoavat, yöuni takkuaa, on aina väsynyt ja ärtyisä sekä kiroaa jatkuvaa infektiokierrettään. 

Maksimisyke on kuntoilijan harjoittelun laskennallinen perusta. Se on kunkin kuntoilijan sydämen suurin mahdollinen lyöntitiheys maksimaalisessa rasituksessa. Sen avulla pystyy laskemaan yksilöllisen peruskestävyys- ja vauhtikestävyysalueensa. Maksimisykkeen saa suuntaa antavasti kaavasta: 220 – oma ikä. Omani on siis 152 (220 – 68). Rannemittarin ilmoittama yli 200 pistää miettimään. Onkohan mittari luotettava? 

Suurin osa harjoittelusta olisi hyvä tehdä peruskestävyystasolla (60 – 75% maksimisykkeestä). Omani on ikään perustuvan kaavan mukaan sadan molemmin puolin eli tosi vähän. Uskoisin oman maksimisykkeeni olevan 170 – 180, jolloin hyvä peruskestävyystaso lienee 120 – 130. Maksimisykkeen voi testata itse kenttätestillä. Pitääpä mitata?

 

Himokuntoilija voi valmistautua kuntoilutapahtumiin ja kilpailuihin käymällä välillä vauhtikestävyysalueellaan (75 – 85% maksimisykkeestä) ja jopa sen yli. Jos peruskunto on vankka, siitä on hyötyä. Tavallinen kuntoilija, joka tähtää maksimaaliseen hyvinvointiin, ei sellaista harjoittelua tarvitse.

Omat tavoitteet vaikuttavat harjoitteluun. Vielä 50+ vuotiaana treenasin kovavauhtisia puolimaratoneja varten. Nyt keskityn painonhallintaan ja hyvänolon tuottamiseen.  Hiihtolomalla on järkevämpää hiihtää maisemalenkkiä vaimon perässä kuin rynniä yksin “murhamäkiin”.