68 vuotta sitten

Loppuvuosi 1952 elettiin kesäolympialaisten jälkihuumassa. Hyvin järjestetyt kisat nostivat Suomen maailmankartalle ja kansan itsetunnon huippuunsa. Kisajuoma Gin Long Drink oli lanseerattu onnistuneesti, mutta mikään näistä ei  hetkauttanut maalaistalon arkielämää maamme lounaisimmassa kolkassa.

Vehmaan Hietajärven Ylistalon päärakennuksen yläkerrassa äitini "synnyttämisen aika tuli". Laskettu aika oli tammikuun alkuun, mutta keskonen teki tuloaan etuajassa - hätäinen tyyppi alusta alkaen. Jälkiviisaana voidaan sanoa, että hätäily kannatti: 1952 syntyneet saivat 60 vuotta myöhemmin huomattavasti paremmat eläke-edut 1953 syntyneisiin verrattuna.

Hietajärvellä oli tuolloin pikkupakkanen ja maassa lunta pari senttiä Vieno-papan ajaessa Ford-kärrynsä ulos tallista.  Iltamyöhään 1.12. alkoi matka kohti Turun keskustassa sijaitsevaa synnytyssairaala Seikoa. Sairaala toimi Brahen ja Eerikinkadun kulmassa vuosisatoja vanhassa puutalossa lähellä  kauppatoria ja tuomiokirkkoa. Synnytykset sairaalassa lopetettiin vuotta myöhemmin, ja rötiskö hajotettiin pian sen jälkeen. Paikalla on nykyään Scandic hotelli Julia.  

Synnytys sujui tavanomaisen nopeasti, ja niin Kaija ja Tuure Ristimäen esikoispoika syntyi joulukuun toisena päivänä. Isä oli tuon päivän vielä tietämätön tapahtumasta, vaikka työpaikkansa sijaitsi muutaman kilometrin päässä LSO:n toimipisteessä Kupittaalla. Hänellä oli tapana iltaisin soittaa Hietajärvelle kysyäkseen kuulumisia. Isä sai tietää esikoisensa syntymästä vasta seuraavan päivän iltana.  

Puhelimen saatavuus oli tuolloin eri tasolla kuin nykyään. Isäni kävi ilmeisestikin luvatta soittelemassa LSO:n konttorin alakerran toimistosta. Tämän piti tapahtua iltaisin, koska työaikana ei ollut soveliasta soitella. Isäni oli tuolloin harjoittelijana ostoasiamiehen työtään varten. Hän piti kortteeriaan toimistotalon yläkerrassa.

Tästä on kulunut 68 vuotta, mistä seuraa kysymys: "Olenk mnää jo niin pahukse vanh"?  Onneksi tunnen itseni paljon nuoremmaksi. Samoin 91 vuotias isäni, joka aamun onnittelusoitolla muisteli tapahtumia. Valitettavasti äitini ei ole enää keskuudessamme viimeistelemässä tarinaa - jos ei korjattavaa, niin lisättävää olisi varmaan kosolti.