Seiska riittää

Lukion äidinkielen opettajani rankkasi minut seiskan kirjoittajaksi. Jos kirjoittamani aine oli hyvä sain siitä 7 + tai 71/2, ja jos se oli huono, sain 7 miinus. Mitä pidempi miinuksen viiva oli, sitä huonompi se Koson (Helmi Kosonen) mielestä oli. Olin seiskan poika enkä kympin tyttö.

Tyytyminen seiskan pojaksi on tehnyt elämästäni helppoa ja mukavaaa - ainakin kympin tyttöihin verrattuna. Paineita huippusuorituksiin ei ole ollut.  Siitä huolimatta, ehkä juuri siitä syystä, sain yliopiston jatko-opinnoissa yleensä kiitettäviä arvosanoja. Kaikki tekemäni lopputyöt olen saanut valmiiksi aikataulussa, koska rima on ollut kohtuullisen alhaalla. Seiskan taso on riittänyt. 

Pakottava tarve menestyä, ja olla se kympin tyttö, aiheuttaa rimakauhua. Jos korkeushyppääjä hypyn juoksuvaiheessa menettää uskonsa riman ylittämiseen, tulee suorituksesta läpijuoksu. Paine menestyä voi olla kohtalokasta, koska liikayritys lässähtää purukasaan. Vähemmällä kunnianhimolla voi saada enemmän aikaan, sanoo Juha T. Hakalan kirjassaan Vähemmällä enemmän. Miksi pienet askeleet ovat hyvästä ja liiallinen kunnianhimi pahasta (Alma Talent).

Tutustuin kasvatustieteilijä, filosofi Hakalaan ja hänen ajatuksiinsa vuosituhannen vaihteessa ohjatessani opinnäytetöitä Hämeen ammattikorkeakoulussa. Hänet tunnettiin kesken jääneiden gradujen loppuunsaattamisen guruna. Tuolloin Suomi oli täynnä ns. melkein maistereita, joilta puuttui vain lopputyö. Meillä ammattikorkeakouluissa oltiin menossa samaan suuntaan.  Johtavana ajatuksenaan oli silloinkin sama: täydellisyyteen ei kannata pyrkiä, vähempikin riittää. Kunnianhimonsa tasoa on hyvä tarkailla kriittisesti. Vajavainenkin, mutta kuitenkin hyväksyttävä gradu, on parempi kuin kesken jäänyt työ. Tekemisen motoksi riitti ohje: pala kerralla se norsukin tule syödyksi.

Mukavuusalueella pysyttelevä on laiska, sanotaan. Menestyminen vaatii epämukavuusalueelle menemistä, mutta tekeekö se meistä onnellisempia. Epäillä tuota sopii! Menestymistä tärkeämpää on elämästä nauttiminen. Hyvään ja arvokkaaseen elämään käyvä tie ei välttämättä kulje resilienssivalmenuksen kautta. Useimmille meistä vanhaan ja tuttuun pidättäytyminen on parempi polku, vaikka se digiyhteiskunnassa vaikea onkin.

Työelämän, erityisesti business-maailman, tehokkuusajattelun korostaminen näkyy nyt työhyvinvoinnin rapautumisena. Menestymisen paine tuo mukanaan paljon uupumusta ja tuskaa. Kolme neljäsosaa suomalaisista tekee tietotyötä, joista runsas neljännes ei THL:n tutkimuksen mukaan usko selvivänsä eläkeikään asti. Ongelma alkaa olla vakava.

Työn ei tarvitse olla tuskallista puurtamista; se voi olla helppoa, mukavaa ja vaivatonta. Luovuuskin lisääntyy joutenolossa, joka on eri asia kuin laiskuus. Muodikkaan business-retoriikan sijaan kukin voisi unohtaa heikkoutensa ja pysyä mukavuusalueellaan, panostaa omiin vahvuuksiinsa ja rakentaa menestystä työelämässä niiden varaan. Vahvuuksien kautta saa aikaan paljon enemmän ja voi myös kehittyä. Onnistumiset lisäävät entisestään hyvän kierrettä. 

"Tee sitä mitä osaat parhaiten. Jos olet juoksija, juokse; jos olet kello, soi; jos olet honka, humise." (Positiivarit)