Hiirien kynttiläillallinen

Pakenin Koronaa mökille. Tiedän kyllä, että poikkesin ministerien ohjeesta: ”Nyt ei ole aika lähteä mökille”. Minusta on aivan sama teenkö ruokaostokseni Hämeenlinnan Prismasta vai Naantalin S-marketista. Pesen kädet mennen tullen enkä mene pari metriä lähemmäksi ihmisiä. Vaikka mökkini sijaitsee Vehmaalla, jouduin yöpymään Naantalissa. Naantali on kaunis ja idyllinen pikkukaupunki, joka selvästikään ei ollut herännyt kesähulinaan. Koronan syytä tämäkin.

Mökki oli talven jäljiltä siivottomassa kunnossa. Hiiret olivat viettäneet juhliaan. Mustia papanoita oli valehtelematta satoja ympäri mökkiä. Ei tehnyt mieli yöpyä. Kynttiläillallista olivat viettäneet – kynttilää ei oltu poltettu, se oli syöty.

Hiiriongelma oli etukäteen tiedossa. Hiirenloukuista ei ole ollut apua – päinvastoin. Ensimmäinen uhri on tähän asti houkutellut kaverit raatolounaalle. Hyvälle on kaverin liha maistunut siitä päätellen, että vain luuranko on yleensä jäänyt syömättä.  Nyt ongelmaa lähdettiin ratkomaan erityisen ovelalla uudella välineellä: pistorasiaan laitettavalla härpäkkeellä, joka tuottaa huikean korkeaa ääntä. Ihmiskorva ei ääntä havaitse, mutta hiiret sen piti karkottaa. Toisin kävi. Taisi houkutella niitä kauempaakin paikalle.

Mukana oli raivausaha, siivousvälineet ja terassin puuöljyt. Viiden litran öljypönikän piti riittää. Jo heti alussa näytti siltä, että metsän raivaukselle ei ehdi tällä viikolla.  Mökin siivoukseen ja terassin kunnostukseen meni koko viikko; terassin pesuun (ainepesu ja huuhtelu) yksi päivä ja pensselihommissa toinen. Projekti osoittautui oivaksi oppimistapahtumaksi osoittamaan jälleen kerran kunnolla tehdyn pohjatyön merkityksen. Jos siinä lipsuu, menee päätyö pilalle. Vaikka hätäiselle tyypille tuntuukin kurjalta pestä, hinkata ja huuhdella; se on tehtävä. Työ tekijäänsä kiittää.